Tilinpäätöksen liitetiedot

1. TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT

1.1. ARVOSTUSPERIAATTEET

Taseen pysyvät vastaavat arvostetaan alkuperäiseen hankintamenoonsa vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Vaihto- omaisuus arvostetaan hankinta-arvoonsa tai sitä alempaan todennäköiseen luovutushintaansa. Taseen valuuttaerät arvostetaan tilinpäätöspäivän kurssiin. Konsernitilinpäätös raportoidaan tasaeuroina (EUR).

Forcit Defence International Ab:n toimintaan kuuluu projekteja, joiden valmistusaika on pitkä. Yhtiö soveltaa osatuloutuksen periaatteita projektitoiminnassaan, jossa projektin valmistusaika ulottuu usealle tilikaudelle ja jossa projektit ovat määrältään merkittäviä liikevaihtoon verrattuna. Tuotantoasteen mukaiset tuotot kirjataan tuloina tuloslaskelmaan projektien edistymisen mukaan. Pitkäaikaisprojektien valmistusaste määräytyy valmistettujen tavaroiden suhteessa kokonaismäärään. Projektien hankintahinta perustuu projektien seurantaan ja jokaisella projektilla on oma kuluseurantalaskelma. Projektien kustannuksiin sisältyy muuttuvia hankinta- ja valmistuskustannuksia. Osatuloutus heijastaa projektitoiminnan merkittävää kasvua tilikauden aikana ja parantaa eri tilikausien vertailukelpoisuutta.

1.2. POISTOT

Suunnitelman mukaiset poistot pohjautuvat pysyvien vastaavien laskettuun taloudelliseen käyttöikään. Laskentaperusteet ovat seuraavat:

Rakennukset ja rakennelmat20-50
Koneet ja kalusto5-10
Muut aineelliset hyödykkeet10-20
Aineettomat hyödykkeet5-10
Muut pitkävaikutteiset menot10
Konserniliikearvo5-10

1.3. KONSERNITILINPÄÄTÖS

Konsernitilinpäätös käsittää emoyhtiö Oy Forcit Ab:n lisäksi tytäryhtiöt Forcit Sweden AB:n, Forcit Norway AS:n, Forcit International Oy Ab:n, Forcit Defence International Oy Ab:n, Forcit Consulting Oy:n, Forcit Consulting AB:n, Forcit Consulting AS:n, O-Pitblast S.A:n ja Forcit Ireland Ltd:n. Konsernitilinpäätös sisältää myös osakkuusyritys Vipnordic AB:n. Vipnordic AB:n tilinpäätös on laadittu per 31.8.2022. Konsernitilinpäätös on laadittu hankinta-arvomenetelmän mukaisesti. Konsernin sisäiset toimitukset, sisäiset saamiset ja velat sekä sisäinen voitonjako on eliminoitu. Forcit Defence International Oy Ab on osa konsernia 11.5.2023 alkaen. Tilikauden aikana tytäryhtiö O-Pitblast S.A.:sta myytiin 45 % ja Vipnordic AB:n omistusosuus nousi 50 prosenttiin.

2. Tuloslaskelma
2.1. LIIKEVAIHDON JAKAUTUMINEN TOIMIALOITTAIN
Konserni20232022
Räjähteet194 037211 010
Konsulttitoiminta15 14817 332
Osatulotus5 1550
Yhteensä214 340228 342
Emoyhtiö20232022
Räjähteet107 395112 676
Osatulotus2 4470
Yhteensä109 841112 676
2.2. TILIKAUDEN SUORITEPERUSTEISET PALKAT SEKÄ KESKIMÄÄRÄINEN HENKILÖKUNTAMÄÄRÄ
Konserni20232022
Hallitukset ja toimitusjohtajat1 6231 631
Muu henkilöstö32 59630 841
Yhteensä34 21932 472
Emoyhtiö20232022
Hallitus ja toimitusjohtaja817644
Muu henkilöstö17 75115 778
Yhteensä18 56816 423
Tilikauden keskimää­räinen henkilökuntamäärä20232022
Konsernissa553533
Emoyhtiössä288265
2.3. LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT
Konserni20232022
Vuokratulot160166
Palautus08
Muut erät2 422527
Yhteensä2 583701
Emoyhtiö20232022
Konsernin sisäiset transaktiot2 9052 886
Vuokratulot160166
Palautus08
Muut erät1 029164
Yhteensä4 0953 223
2.4. TILINTARKASTAJAN PALKKIOT
Konserni20232022
Tilintarkastus174154
Yhteensä174154
Emoyhtiö20232022
Tilintarkastus7742
Yhteensä7742
2.5. TILINPÄÄTÖSSIIRROT
Emoyhtiö20232022
Konserniavustus7 1101 394
2.6. OSINKOTUOTTO TYTÄRYHTIÖILTÄ
Emoyhtiö20232022
Osinkotuotto tytäryhtiöiltä6 9172 908
2.7. TULOVEROT
Konserni20232022
Varsinaisesta toiminnasta5 6674 707
Laskennallisen verovelan muutos48-13
Yhteensä57154 694
Emoyhtiö20232022
Konserniavustusten tulovero1 422279
Varsinaisesta toiminnasta2 6322 555
Yhteensä4 0542 834
3. TASE
3.1. AINEETTOMAT JA AINEELLISET HYÖDYKKEET
Liitetiedoissa esiintyy hankintakustannuksia ainoastaan sellaisille pysyville vastaaville, joita ei ole vielä kokonaan poistettu suunnitel­man mukaisesti.
Konserniliikearvo joka on muodostunut yrityskaupoissa, poistetaan 5–10 vuoden aikana.
Konserni20232022
Hankintameno 1.1.153 987142 543
Lisäykset28 09511 606
Vähennykset-2 187-162
Hankintameno 31.12.179 894153 987
Kertyneet poistot 1.1.-95 979-87 230
Vuoden poistot-8 863-8 811
Vähennysten kertyneet poistot43961
Kertyneet poistot 31.12.-104 403-95 979
Arvonkorotus437437
Kirjanpitoarvo 31.12.75 92958 445
Tuotannon koneiden ja laitteiden tasearvo18 24013 586
Emoyhtiö20232022
Hankintameno 1.1.82 62376 770
Lisäykset19 3475 877
Vähennykset-76-25
Hankintameno 31.12.101 89482 623
Kertyneet poistot 1.1.-51 668-48 324
Vuoden poistot-3 400-3 344
Kertyneet poistot 31.12.-55 068-51 668
Arvonkorotus437437
Kirjanpitoarvo 31.12.47 26331 392
Tuotannon koneiden ja laitteiden tasearvo6 3916 359
3.2. SIJOITUKSET, EMOYHTIÖ
Osakkeet ja osuudetKonserniyhtiötMuutYhteensä
Hankintameno 1.1.24 94028725 227
Lisäykset2 23602 236
Vähennykset-2 3960-2 396
Hankintameno 31.12.24 78028725 067
3.3. VAIHTO-OMAISUUS
Konserni20232022
Aineet ja tarvikkeet18 27811 829
Valmiit tuotteet2 0544 705
Ostetut tuotteet9 9579 701
Ennakkomaksut12 542171
Yhteensä42 83126 407
Emoyhtiö20232022
Aineet ja tarvikkeet16 97310 197
Valmiit tuotteet4213 149
Ostetut tuotteet3 7954 005
Ennakkomaksut12 541171
Yhteensä33 73117 523
3.4. KONSERNIYRITYKSET
Omistusosuus- %KonserniEmoyhtiö
Forcit International Oy Ab100100
Forcit Defence International Oy Ab *)100100
Forcit Sweden AB100100
Forcit Norway AS100100
Forcit Consulting Oy100100
Forcit Consulting AB100100
Forcit Consulting AS100100
Forcit Ireland Ltd100100
O-Pitblast S.A. **)5555
Vipnordic AB ***)5050
*) Yhtiö on osa konsernia 11.5.2023 alkaen
**) 45 % yrityksestä on myyty tammikuussa 2023
***) Yrityksen omistusosuus nousi 50 prosenttiin 33,33 prosentista
3.5. KONSERNIN SISÄISET SAAMISET JA VELAT
Emoyhtiö20232022
Pitkäaikaiset laina-saamiset243243
Myyntisaamiset7 8786 082
Lainasaamiset75126
Muut saamiset*14 5028 773
Saamiset yhteensä22 69815 223
Ostovelat19538
Muut velat*31 75212 325
Velat yhteensä31 94712 363
*Viittaa pääasiassa konsernitilin järjestelyihin
3.6. OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET
Konserni20232022
Osakepääoma 1.1.3 1493 149
Osakepääoma 31.12.3 1493 149
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 1.11 5011 501
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 31.121 5011 501
Käyttörahasto 1.1.34 06033 183
Edellisen vuoden tulos21 5296 069
Osingonjako edelliseltä vuodelta-5 034-3 423
Käyttörahaston muutos-319-1 768
Käyttörahasto 31.12.50 23634 060
Vuoden voitto20 53421 529
Oma pääoma yhteensä75 41960 238
Emoyhtiö20232022
Osakepääoma 1.1.3 1493 149
Osakepääoma 31.12.3 1493 149
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 1.11 5011 501
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 31.121 5011 501
Käyttörahasto 1.1.28 57624 510
Edellisen vuoden tulos14 0467 489
Osingonjako edelliseltä vuodelta-5 034-3 423
Käyttörahasto 31.12.37 58828 576
Vuoden voitto23 06914 046
Oma pääoma yhteensä65 30747 271
Jakokelpoiset vapaat varat yhteensä 31.12.62 15844 123
3.7. TILINPÄÄTÖSSIIRROT JA LASKENNALLINEN VEROVELKA
Kertynyt poistoero
Emoyhtiö20232022
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet751751
Aineelliset hyödykkeet
Rakennukset ja rakennelmat4 3634 284
Koneet ja kalusto3 3163 313
Muut aineelliset hyödykkeet12
Yhteensä8 4328 349
Laskennallinen verovelka
Yllä oleviin poistoeroihin ja jaksotusvarauksiin sisältyvä laskennalli­nen verovelka on erotettu konsernitilinpäätök­sessä.
20232022
Konserni3 3383 289
Loput poistoerosta ja jaksotusvarauksesta jaetaan vapaaseen omaan pääomaan.
20232022
Konserni12 09312 143
3.8. LYHYTAIKAISET VELAT
Tase-erän kohtaan ”Lainat rahoitus­laitoksilta” sisältyy shekkitililimiitin käyttö.
20232022
Konserni2 1062 667
Emoyhtiö2 1062 667
3.9. SIIRTOVELAT
Vastaava
Konserni20232022
Jaksotetut laskut838541
Verojen palautus160
Osatuloutusperiaatteiden mukainen siirtosaaminen5 1550
Muut06
Yhteensä6 009547
Emoyhtiö20232022
Jaksotetut laskut28588
Yhteensä28588
Vastattavaa
Konserni20232022
Jaksotetut henkilöstökustannukset6 1755 462
Muut jaksotukset3 2933 289
Pitkäaikaisprojektien varaus1430
Korot3336
Verot3 0723 072
Yhteensä12 71611 859
Emoyhtiö20212022
Jaksotetut henkilöstökustannukset3 0162 432
Muut jaksotukset2 0481 793
Korot3336
Verot1 2431 747
Yhteensä6 3396 008
3.10. VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET
3.10.1. Vastuu leasingsopimuksista
Konserni20232022
Seuraavalla tilikaudella maksettavat3 6053 781
Myöhemmin maksettavat6 7177 234
Emoyhtiö20232022
Seuraavalla tilikaudella maksettavat1 7131 761
Myöhemmin maksettavat2 6913 281
3.10.2. Vuokravastuu (toimitiloista)
KonserniEmoyhtiö
Erääntyy maksettavaksi seuraavan tilikauden aikana1 171234
Erääntyy maksettavaksi myöhemmin1 850352
Yhteensä3 021586
3.10.3. Vastuuvelvoitteet konsernin sisäisten
yritysten eduksi
20232022
Konserni267298
Emoyhtiö267298
3.10.4. Muut vastuusitoumukset
Konserni20232022
Omille sitoumuksille asetetut vakuudet3 7363 460
Emoyhtiö20232022
Omille sitoumuksille asetetut vakuudet3 5843 327